1Davidin oppi ja rukous, kuin hän luolassa oli. (H142:2) Minä huudan Herran tykö äänelläni, ja rukoilen Herraa äänelläni.
2Minä vuodatan ajatukseni hänen edessänsä, ja osoitan hänelle hätäni,
3Koska henkeni on ahdistuksessa, niin sinä tiedät käymiseni: tielle, jota minä vaellan, asettavat he paulat eteeni.
4Katsele oikialle puolelle ja näe, siellä ei yksikään tahdo minua tuta: en minä taida paeta, ei tottele kenkään minun sieluani.
5Herra, sinua minä huudan ja sanon: sinä olet minun toivoni ja minun osani elävien maalla.
6Ota vaari minun rukouksestani, sillä minua vaivataan sangen: pelasta minua vainollisistani; sillä he ovat minua väkevämmät.
7Vie minun sieluni vankeudesta ulos kiittämään sinun nimeäs: vanhurskaat kokoontuvat minun tyköni, koskas minulle hyvästi teet.
