Psalmi 137:7
“Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.”
Asiayhteys: Psalmi 137
5Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.
6Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.
7Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.
8Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.
9Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.
Tietoa Psalmi 137: Valitus maanpaosta
Psalmi 137 kuvaa Israelilaisten surun täyttämiä tunteita, jotka vietiin vankeuteen Babyloniin. Psalminkirjoittaja valittaa joutumistaan jättämään kotimaansa ja tuskaa siitä, ettei voi enää palvoa temppelissä. Psalmi päättyy intohimoiseen huutoon Jumalalle kostaa heidän kärsimyksensä.
Selitys
Psalmi 137 on koskettava muistutus siitä, kuinka kivuliasta on joutua siirtymään ja kaivata tunnetta kuulumisesta. Psalmistin sanat tavoittavat syvän sydänsurun, joka liittyy pakolaisuuteen ja sen mukanaan tuomaan menetykseen. Psalmi paljastaa myös vaikeuden pitää kiinni uskosta ja toivosta kohdatessaan käsittämätöntä kärsimystä. Kuitenkin psalmistin vetoaminen Jumalan väliintuloon heidän tuskan keskellä resonoi kanssamme tänä päivänä. Se muistuttaa meitä siitä, että, riippumatta siitä, kuinka vaikeat olosuhteemme ovat, voimme aina kääntyä Jumalan puoleen ja etsiä lohtua Hänen läsnäolossaan.