Psalmi 142:3
“Koska henkeni on ahdistuksessa, niin sinä tiedät käymiseni: tielle, jota minä vaellan, asettavat he paulat eteeni.”
Asiayhteys: Psalmi 142
1Davidin oppi ja rukous, kuin hän luolassa oli. (H142:2) Minä huudan Herran tykö äänelläni, ja rukoilen Herraa äänelläni.
2Minä vuodatan ajatukseni hänen edessänsä, ja osoitan hänelle hätäni,
3Koska henkeni on ahdistuksessa, niin sinä tiedät käymiseni: tielle, jota minä vaellan, asettavat he paulat eteeni.
4Katsele oikialle puolelle ja näe, siellä ei yksikään tahdo minua tuta: en minä taida paeta, ei tottele kenkään minun sieluani.
5Herra, sinua minä huudan ja sanon: sinä olet minun toivoni ja minun osani elävien maalla.
Tietoa Psalmi 142: Avunhuuto
Psalmi 142 on hätäinen rukous ja avunhuuto henkilöltä, joka tuntee olevansa täysin yksin ja voimaton. Psalmintekijä vuodattaa sydämensä Jumalalle, anoen pelastusta vihollisiltaan ja ilmaisten täydellisen riippuvuutensa Jumalan armollisuudesta ja uskollisuudesta.
Selitys
Psalmi 142 kirjoittajan identiteetti on epävarma, mutta kuka ikinä sen kirjoittikin, tiesi selvästi millaista oli olla epätoivon syvissä vesissä. Psalmintekijä kuvaa olevansa ansassa, ilman ketään kenelle kääntyä avun tarpeessa. Hän tunnistaa oman heikkoutensa ja haavoittuvuutensa, mutta samalla vahvistaa luottamuksensa Jumalan voimaan pelastaa hänet. Mitä minua eniten koskettaa tässä psalmissa on sen rehellisyys ja raakuus. Psalmintekijä ei peittele pelkojaan, epäilyksiään tai tuskaansa. Hän laittaa kaiken esille Jumalan eteen, luottaen siihen, että Jumala kuuntelee ja vastaa myötätunnolla. Lukijana koen tämän psalmin olevan syvästi lohdullinen, koska se muistuttaa minua siitä, että voin tuoda Jumalalle mitä tahansa - jopa niitä asioita, joista häpeän tai joita pelkään tunnustaa. Jumalan läsnäolossa voin löytää toivoa ja voimaa jatkaa eteenpäin, vaikka elämä tuntuisi ylivoimaiselta.